Tirva-Kannuskosken linja veden keittokehoitusLauantai 16.10.2021 - jw 17.10.21 Kaipiaisten alueen ja Tirva-Kannuskosken linjan talousvesi on juomakelpoista, eikä sitä enää tarvitse keittää. Putkistossa seissyttä vettä on hyvä hetken aikaa juoksuttaa, jos vesi näyttää samealta. Vesijohtoveden klooraus on lopetetaan, mutta kloorin hajua ja makua voi edelleen havaita vesijohtovedessä. Tarvittaessa kloorin hajua ja makua voi vähentää keittämällä tai seisottamalla vettä astiassa. Kloorattu vesi on vaaratonta, mutta se voi aiheuttaa herkille ärsytysoireita. Kymen Vesi Oy pahoittelee tilanteesta aiheutunutta haittaa. **** Tiedote: Kymen Vesi Oy:n Kaipiaisten vesitornista on löytynyt pieniä määriä koliformisia bakteereja laboratoriotulosten perusteella. Vedenottamoilta lähtevästä vedestä bakteereja ei ole havaittu. Veden saastumisen varalta kaikki ruoka ja juomavesi on keitettävä. Riittävä veden keittoaika on 5-10 min. Keittokehotus koskee koko Kaipiaisten aluetta. Tämä koskee Väliväylän linjaston osalta Tirva-Kannuskosken linjaa. Lisätietoja https://kymenvesi.fi Vesijohtoverkostoon mahdollisesti joutuneiden haitallisten bakteerien tuhoaminen käynnistetään tänään 16.10.2021 klooraamalla vesijohtoverkostoa. Tavanomaista suurempi klooripitoisuus voi irrottaa verkostosta sakkoja mikä voi näkyä veden samentumisena. Herkkäihoisille kloori voi aiheuttaa samantyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin kloorattu uimavesi. Vedestä klooria poistuu keittämällä. On normaalia että talousvettä klooratessa vesi haisee ja maistuu voimakkaasti. Vettä voi kuitenkin käyttää normaalisti juomavetenä ja ruoanlaittoon riittävän keittoajan (5min) jälkeen. Vedenottamolta syötettävä klooripitoisuus on noin 1 mg/l (terveysperusteinen raja-arvo kloorille on 5mg/l). |
vuosikokousTorstai 9.9.2021 - jw Väliväylän vesihuolto-osuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidetään 23.9.2021 klo 17.00 ent. Valkealan lukio, Lukionkaari 8 45370 Valkeala.
|
tiedote :KIPPARILAN JA RANTA-UTIN LINJATTiistai 8.6.2021 - jw KIPPARILAN JA RANTA-UTIN LINJAT Kouvolan Vesi Oy suorittaa alueellanne vesijohtoverkoston muutostöitä kesäkuun 2021 aikana. Muutostöiden yhteydessä vesijohtoverkoston Valtatie 6:n eteläpuolisella alueella painetasoa nostetaan hieman nykyisestä. Valtatien 6:n pohjoispuolisella alueella painetason muutoksen lisäksi veden lähteeksi muuttuu Kouvolan Vesi Oy:n Haukkajärven vedenottamo. Valtatie 6 pohjoispuolella veden alkuperä vaihtuu 15.6.2021 alkaen. Muutostöiden seurauksena vesijohtoverkoston vedessä voi esiintyä väristä tai sameudesta johtuvia laatuhäiriötä. Väri ja sameus Vesi ei ole terveydelle haitallista, mutta sameaa vettä ei tulisi Niissä verkoston osissa joissa laatuhäiriö on havaittavissa, Veden ulkonäön palauduttua vettä voi käyttää normaalisti. Terveisin Kouvolan Vesi Oy Lisätietoja: |
Avainsanat: muutos |
Vesivuoto Tirvan-Kannuskoski-RämäläKeskiviikko 3.3.2021 - jw
päivitys, vuoto paikallistettu ja päättynyt Kesärannantien alueella.
Tirva-Kannuskoski-Rämälän linjassa on osuuskunnan päämittarin yökulutuksen mukaan vuoto: kiinteistöiden omistajia pyydetään tarkistamaan että oman kiinteistön tilanne on kunnossa. Vuoto on suuruudeltaan noin 80 litraa minuutissa joka viittaa vuotoon kiinteistön sisällä. |
Avainsanat: vesivuoto |
OsuuskuntakokousMaanantai 17.8.2020 - jw Väliväylän vesihuolto-osuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidetään 27.8.2020 klo 18.00 Valkealan lukiolla, Lukionkaari 8 45370 Valkeala.
Tilinpäätösaineiston voi pyytää email : valivaylan.vhosk (at) gmail.com |
Avainsanat: kokous |
Vesimittarin lukeman ilmoitukset 8.6.2020 mennessäMaanantai 18.5.2020 klo 11.53 Vakituisessa käytössä olevilta liittymiltä pyydetään vesimittarin lukema 8.6.2020 mennessä, ilmoitus joko email: valivaylan.vhosk@gmail.com tai www.vvhosk.fi tai kirjeitse Pasintie 2 46430 Tirva. |
Avainsanat: lukema |
Osuuskunnan vuosikokous siirtyyMaanantai 18.5.2020 - jw Osuuskunnan varsinainen vuosikokous pidetään myöhempänä ajankohtana COVID-19 tilanteen niin salliessa. |
Avainsanat: vuosikokous |
Avainsanat: perusmaksut |
Tirva-Kannuskoski-Rämälä linjassa vesikatkoKeskiviikko 8.1.2020 - Jw Tirva-Kannuskoski-Rämälä linjassa vesikatko huomenna 9.1 klo 9-10 välisenä aikana (voi loppua aiemmin), Kymen Veden huoltotyö (päämittarin vaihto). |
Avainsanat: Vesikatko |
Tirva-Kannuskoski-Rämälä vesikatkoTiistai 17.12.2019 - jw Tirva-Kannuskoski-Rämälä linjassa vesikatko 18.12 klo 9-15 välisenä aikana (voi loppua aiemmin), Kymen Veden huoltotyö. Tieto saatu 17.12 klo 13.54.
Veden virtaussuunta saattaa muuttua ja vesi saattaa olla tilapäisesti sameaa. Sameus poistuu juoksuttamalla kylmää vettä. Mikäli talousvedessä ilmenee poikkeavaa väriä, makua tai hajua, vettä ei suositella juotavaksi tai ruoanvalmistukseen. Lisäksi pyydetään välttämään vettä käyttävien koneiden käyttöä. |
Avainsanat: vesikatko |
Somura, Puhjo ja Kuivala/Miettula linjat veden painePerjantai 13.12.2019 - jw Kouvolan Veden vesivuoto Valkealan kirkonkylässä vaikuttaa Väliväylän linjoihin Somura, Puhjo ja Kuivala/Miettula. infoa linkistä : https://kouvolanvesi.fi/vesijohtovuoto-valkealan-kirkonkylassa-kustaa-iii-tiella-12-12-19-korjaustyot-aloitettu/ päivitys: vika korjattu. Vesikatkon jälkeen putkistosta saattaa irrota saostumia ja ruostetta, mikä voi aiheuttaa veden sameutta ja värillisyyttä. Nämä eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta voivat tukkia hanojen ja pesukoneiden sihtejä ja liata pyykkiä. Haittojen poistamiseksi suosittelemme kylmän veden juoksuttamista, kunnes vesi kirkastuu. Pahoittelemme häiriötä. |
Vesikatko Tirva-Kannukosken linjaMaanantai 21.10.2019 - jw Vedenjakelu keskeytetään Tirva-Kannuskosken linjassa Kymen Veden huoltotöiden takia 22.10.2019 klo 8.00-16.00. Vesikatkon jälkeen putkistosta saattaa irrota saostumia ja ruostetta, mikä voi aiheuttaa veden sameutta ja värillisyyttä. Nämä eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta voivat tukkia hanojen ja pesukoneiden sihtejä ja liata pyykkiä. Haittojen poistamiseksi suosittelemme kylmän veden juoksuttamista, kunnes vesi kirkastuu. |
Avainsanat: vesikatko |
KokousLauantai 11.5.2019 - Jw Väliväylän vesihuolto-osuuskunnan varsinainen osuuskuntakokous pidetään 22.5.2019 klo 18.00 Valkealan lukiolla, Lukionkaari 8 45370 Valkeala.
|
Somuran linja, Huolto 4.3.2019Tiistai 26.2.2019 - jw Väliväylän vhoskin Somuran linjastossa katkoksia vedenpaineessa maanantaina 4.3.2019. Huolto. |
Avainsanat: paine |
Käyttömaksu 2019Maanantai 18.2.2019 - jw Käyttömaksut vuodelle 2019. Hallituksen kokous 1/2019. Hinnasto 2019 sis. alv 24% Veden hinta 2,00€/kuutio Jätevesimaksu 2,80€/kuutio Perusmaksun peruosa (liittymältä) 56€/liittymä Lisäksi veden ja jäteveden perusmaksut alueittain Puhjo veden perusmaksu 24€ jäteveden perusmaksu 129€
veden perusmaksu 40€
jäteveden perusmaksu 127€
|
Avainsanat: maksut |
Vedenpaine Puhjo,Kuivala/Miettula ja SomuraTiistai 12.2.2019 - jw Kouvolan Veden tiedote 12.2.2019 Valkealan kirkonkylässä talousveden jakelussa ongelmia. Verkoston paine on heikko, verkostossa suoritettavien asennustöiden takia. Tilanne normalisoituu klo 15 mennessä. Vedenjakelu palautuu heti työn valmistuttua. Vesikatkon jälkeen putkistosta saattaa irrota saostumia ja ruostetta, mikä voi aiheuttaa veden sameutta ja värillisyyttä. Nämä eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta voivat tukkia hanojen ja pesukoneiden sihtejä ja liata pyykkiä. Haittojen poistamiseksi suosittelemme kylmän veden juoksuttamista, kunnes vesi kirkastuu. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa. *** Tämä vaikuttaa osuuskunnan linjoihin Puhjo/Kuivala/Miettula ja Somura. t. JW |
Arviolaskutus käynnistynytMaanantai 22.10.2018 - jw Osuuskunta on käynnistänyt veden ja jäteveden arviolaskutuksen. Arviolaskun laskutusväli on tällä ensimmäisellä kieroksella poikkeuksellisesti edellisestä laskutetusta lukemasta 31.12.2018 saakka. Arvionlaskun saa ne jäsenet joiden edellisestä laskusta on laskennalisesti kulunut vähintään 15 kuutiota 31.12.2018 mennessä. Jatkossa eli seuraavalla kierroksella arviolaskun laskutusväli riippuu jäsenen vuosikulutuksesta, tavoite on 30 kuutiota per lasku (esim. Jos vuosikulutus 60 kuutiota niin 2 laskua vuosi). Vesimittarin lukemat pyydetää edelleen vuosittain jolla tarkistetaan arvionlaskutuksen riittävä tarkkuus. Lukematlaskut tehdään esim. muuton yhteydessä. Arviolaskut lähetetään alueittain järjestyksessä: Somura, Puhjo, Kuivala-Miettula, Kipparila ja Tirva-Kannuskoski. |
Puhjon ja Somuran linjat vesikatkoKeskiviikko 25.7.2018 - Jw Päivitys kello 17.52 Kouvolan Vesi on korjannut putkirikkonsa nyt kokonaan. Verkoston huuhtelu on käynnissä jotta mahdollisimman vähän ilmaa pääsisi osuuskunnan verkkoon: Huuhtelu tapahtuu Kouvolan Veden verkon puolella. Päivitys Vedenjakelu palautunut: Vesikatkon jälkeen putkistosta saattaa irrota saostumia ja ruostetta, mikä voi aiheuttaa veden sameutta ja värillisyyttä. Nämä eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta voivat tukkia hanojen ja pesukoneiden sihtejä ja liata pyykkiä. Haittojen poistamiseksi suosittelemme veden juoksuttamista, kunnes vesi kirkastuu. Klo 9.15 Vesikatko Puhjon ja Somuran linjoissa. Kouvolan vedellä ongelmia vedenjakelussa etsivät vikaa parhaillaan. |
VesilaskutusKeskiviikko 20.6.2018 - Jw Vesimittarien lukemia on tullut kiitettävästi. Laskujen lähettäminen alkaa heinäkuussa. Hyvää Juhannusta jäsenistölle. |
Kannuskosken linja, keittokehoitus päättynytPerjantai 27.4.2018 - jw Kannuskosken linjan vesinäyte on nyt tukittu, veden laatu täyttää vaaditut asetukset. Keittokehoitus on päättynyt. lisähuomio: Linjassa on vielä ilmaa veden seassa, tämä ilmenee veden harmautena. Linjan suuren tilavuuden takia ilman poistumiseen menee useita päiviä.
|
Avainsanat: vesi ok |